Tuesday, April 25, 2017

21.4.17

Perjantaina kävimme Merin kanssa Prahan linnassa, John Lennon-seinällä ja Kaarlen sillalla. Sää oli vaihteen vuoksi hyvä kameran ulkoilutukseen, joten kuviakin tuli otettua. Aloitimme linnasta, koska Minna oli vinkannut, että Vituksen Katedraaliin pääsee sittenkin sisälle ilman maksua, tai ainakin siihen "eteiseen", ja olihan se hieno! Sisällä ihmisistä ei tosin saanut kovinkaan hyviä kuvia valon puutteen vuoksi, lasimaalauksista otin muutaman. Ilma oli sen verran lämmin, että ihmiset vaan hengailivat linnan alueella, myös pääsiäisen jäljiltä jääneet kojut olivat vielä pystyssä, jotka varmasti osaltaan lisäsivät ihmisten oleskelua.
     Matka linnalta jatkui John Lennon -seinälle, tällä kertaa osasin sinne ilman ylimääräisiä kiertoteitä. Vaikkei täällä sellaista kädestä pitäen-opastusta saakkaan, niin jotenkin alkaa itse jo hakemaan erilaisia kuvia ja sommitelmia. Vaikkakin katukuvaus on haastavaa, siihen vaikuttavat niin monet asiat, etkä voi useinkaan uusia samaa tilannetta, jos ensimmäinen kuva esimerkiksi heilahtaa, kuvattava kohde on siinä vaiheessa jo tiessään, kun yrität ottaa uutta kuvaa. Mutta ehkä siinä onkin se juju, mikä siitä tekee niin mielenkiintoista. Seinällä ihmiset poseerasivat jo valmiiksi, joten kuvia kyllä sai, mutta se oliko ne sitten tarpeeksi mielenkiintoisia, on asia erikseen.
     Kaarlen sillalla oli onneksi vähemmän porukkaa, kuin normaalisti. Yleensä se on aivan tukossa, jolloin kuvista eikä sen puoleen kävelemisestäkään tule kauheasti mitään.


22.4.17

Pyörimme päivän kaupungilla, ennen kuin Merin kone lähti takaisin Suomeen. Illalla aloin käydä ottamiani kuvia läpi, mitä valitsisin lopputyötäni, eli valokuvakirjaa varten. Kuvia on tullut otettua aika reilusti, enkä sen suurempia valintoja ollut aikaisemmin tehnyt, joten sain aikaa kulutettua tähän lähemmäs 4 tuntia.

23.4.17

Jätin sunnuntaille vielä jonkin verran kuvia selattavaksi valokuvakirjaa varten. Kuvia on tällä hetkellä noin 35, joten vielä saa jonkin verran kuvailla, vaikka tuossakin olisi jo ihan riittävä määrä. Valokuvakirjan koko oli nimittäin määritetty 30-50 kuvaa. Tietenkin on hyvä olla enemmän kuvia ja siitä karsia, kuin, että muutamista kuvista kasaa jotain sinne päin.

24.4.17

Maanantaille olimme sopineet treffit graafisen suunnittelun opettajan kanssa. Nimestä en nyt ole varma, mutta hän ei kerennyt neuvomaan meitä, joten sovimme uuden tapaamisen tiistaille. Käytimme päivän kuvia käsitellen, vasta kahden aikaan alkoi olla jo sen verran nälkä, että päätimme lähteä keskustaan lounaalle. Jäimme pyörimään keskustaan, koska illalla oli suuren valokuvanäyttelyn avajaiset, jossa osallisena oli myös Skola Michael. Näyttelyn nimi on Prague Photo. Näyttely on kansainvälisestikin tunnettu ja mukana näytti olevan myös yksi suomalainen taiteilija; Eeva Mela. Valitettavasti meiltä molemmilta loppui puhelimesta akku, joten kuvia ei tästä tapahtumasta ole.

25.4.17

Tiistaina näimme graafisen viestinnän opettajaa, hän palautteli meidän mieliin miten InDesign toimiikaan. Olin aluksi ihan pihalla, ja meinasi epätoivokin jo iskeä. Onneksi Minna muisti jotain kikkoja, joita olimme käyttäneet aikaisemmin koulussa, ja näin ollen saan edes jonkin näköisen valokuvakirjan aikaiseksi. Tässä vaiheessa kirjan tekeminen oli lähinnä ohjelman palautusta mieliin, koska en ollut kerennyt käsitellä kaikkia kuvia, niin järjestys ja esillepanokin varmasti muuttuu vielä aika radikaalisti. Illan käytinkin taas blogin parissa.


Vituksen katedraali sisältä

Lasimaalauksia






No comments:

Post a Comment